ⓘ Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry on suomalainen yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulutettujen etujärjestö. Jäsenistön tyypillinen koulutustausta on yhtei ..

                                     

ⓘ Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry on suomalainen yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulutettujen etujärjestö. Jäsenistön tyypillinen koulutustausta on yhteiskuntatieteellinen, humanistinen tai kasvatustieteellinen korkeakoulututkinto. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut kuuluu keskusjärjestö Akavaan. Liiton puheenjohtajana on toiminut vuoden 2017 alusta valtiotieteiden maisteri. M.A. Antton Rönnholm. Liiton toiminnanjohtaja on yhteiskuntatieteiden maisteri Simo Pöyhönen. Liittoon kuuluu yli 12 500 jäsentä.

Liitto hoitaa jäsenistönsä edunvalvontaa yhdessä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn kanssa julkisella sektorilla ja yksityisellä sektorilla Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n kanssa.

Liitto julkaisee verkossa ilmestyvää jäsenlehteä Ura vuosina 1973−2011 Valtiotieteilijä.

                                     

1. Historia

Järjestö perustettiin 1947 nimellä Valtiotieteen Kandidaattien Yhdistys VKY. VKY oli mukana perustamassa Akavaa vuonna 1950. Vuosina 1969−1971 VKY toimi Suomen Yhteiskuntatieteilijöiden Liiton SYTL sisällä. Vuonna 1973 yhdistyksen nimeksi vaihdettiin Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ja nykyinen nimi otettiin käyttöön maaliskuussa 2012.

                                     

2. Jäsenistön profiili

Liiton jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti 1990-luvun puolivälistä. Tammikuussa 2015 jäseniä oli 12 100, joista noin 2 500 eli 20 % on opiskelijoita. Jäsenistöstä noin 65 % on naisia. Jäsenistön keski-ikä on 41 vuotta.

Yli 60 prosenttia jäsenistä asuu pääkaupunkiseudulla ja muualla Uudellamaalla. Ammatissa toimivista jäsenistä 39 % työskentelee yksityisellä sektorilla, 31 % valtiolla, 19 % kunnissa ja 10 % yliopistoissa.

Jäsenistö työskentelee hallinnon, talouden, koulutuksen ja viestinnän esimies- ja asiantuntijatehtävissä. Kokopäivätyössä olevista enemmistö, 65 %, toimii erilaisissa asiantuntijatehtävissä. Toiseksi suurimman ryhmän muodostavat erilaisissa johtotehtävissä työskentelevät 30 prosentin osuudella. Lisäksi osa jäsenistöstä työskentelee opetustehtävissä.

                                     

3. Jäsenjärjestöt

Liitolla on seitsemän jäsenjärjestöä, joista kuusi on rekisteröityjä paikallisyhdistyksiä ja yksi valtakunnallinen opiskelijajärjestö Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY.

Free and no ads
no need to download or install

Pino - logical board game which is based on tactics and strategy. In general this is a remix of chess, checkers and corners. The game develops imagination, concentration, teaches how to solve tasks, plan their own actions and of course to think logically. It does not matter how much pieces you have, the main thing is how they are placement!

online intellectual game →